Helena Hiila-O´Brien: Ensikertalainen Nälkäpäiväkerääjänä

Liityin SPR:ään eläkkeelle jäätyäni. Tarkoitus oli alkaa tehdä vapaaehtoistyötä vaikkapa vanhusten tai maahanmuuttajien parissa.

Aika pian selvisi, että olisi pitänyt sitoutua asiaan. Minä taas halusin matkustella ,kun se nyt eläkkeellä oli mahdollista. Mieheni työskenteli ulkomailla ja senkin takia matkoja tuli. Tähän elämäntyyliin ei sitoutuminen pitkäaikaiseen vapaaehtoistyöhön oikein sopinut. Mutta jotain halusin tehdä järjestön hyväksi, johon olin liittynyt.

Siis nälkäpäiväkerääjäksi. Ilmoittauduin ja osallistuin parin tunnin valmennukseen. Opin, että Nälkäpäiväkeräys kerää ennakkoon, ei johonkin tiettyyn katastrofiin. Siksipä Suomella on valmius nopeasti vaikkapa lähettää kenttäsairaala, voidaan myös auttaa vaikkapa tulipalon vuoksi kotinsa menettäneitä perheitä Suomessa, tai luonnonkatastrofien uhreja ulkomailla. Moni epäilee meneekö rahat varmasti sinne minne on tarkoitus. SPR:n tapauksessa keräyskulut ovat korkeintaan 15 %, kiitos vapaaehtoisten.

Siispä perjantaina keräämään Kamppi-keskuksen ympäristöön. Vähän hirvitti, miten minä pärjäisin tuolla avoimella torilla, missä on muitakin kerääjiä: Sotiemme veteraaneille kerääjä , pari feissaria sekä ihan oikeita kerjäläisiä. Ei muuta kuin punainen liivi päälle, lipas käteen ja menoksi!

Ensimmäisen kolikon lahjoittikin nuori feisari-poika, sitten ei tapahdu mitään, ihmiset kulkevat ohi. Menen juttelemaan Sotiemme veteraaneille keräävän kanssa, lahjoitamme molemmat toisemme lippaaseen kolikon.

Muistan ohjeen, hymyile. Hymyilen ja tehostan hymyäni kysymällä ystävällisesti: haluatko tukea Nälkäpäiväkeräystä. Aika moni haluaa, kun kuulee kysymyksen. Huomaan että torilla on muitakin punaliivisiä ja siirryn Alkon eteen. Siitä on etukäteen sanottu, että se on hyvä paikka kerätä. Vastaan tulee goottinuoria, hakaneuloilla koristelluilla, revittyihin mustin vaatteisiin pukeutuneita poikia ja tyttö. Haluatteko te tukea SPR:ää kysyn. Joo, totta kai. Saan muutaman euron. Lähellä on keski-ikäinen nainen, joka sanoo, että koko viikonlopuksi on kuusi euroa, ei ole vara tukea ketään eikä mitään. Ymmärrän toki, tekisi mieli työntää naiselle muutama euro, mutta muistan roolini.

Tuntuu oudolta seisoa ihmisvirrassa. Heillä on kiire kauppaan, Alkoon ja sitten kotiin. Mutta silloin tällöin joku pysähtyy ja panee lippaaseen rahaa. Joku pahoittelee, ettei ole käteistä. Siihen olen varautunut, annan pienen esitteen, kotona voi sitten avustaa pankin kautta. Ohitseni kävelee hitaasti vanha mies kepin kanssa, kaikki hänessä on harmaata, kuluneet vaatteet, harmaa tukka ja parta. Ajattelen, että hänelle pitäisi mieluummin antaa rahaa kuin pyytää sitä. Mies loittonee, mutta sitten kääntyy takaisin. Kädessään kuusi euroa hän alkaa työntää rahoja lippaaseen, juttelee, on ollut leikkauksessa ja nyt menossa kotiin, kysyy missä päin on rautatieasema, neuvon ja jään katsomaan hänen jälkeensä. Olisiko pitänyt lähteä saattamaan, mietin. Mieleen tulee Raamatun kertomus lesken rovosta. Alkaa palella ja särkeä selkää, kohta vuoroni päättyy. Nuori mies tulee moittimaan, että kerätään rahaa myös ulkomaille . En ala väittelemään vaan siirryn kauemmas. Olen jo lähdössä pois, kun kolme iloista rouvaa availee käsilaukkujaan jo lähestyessään minua. Seteleitä tällä kertaa, hienoa, toivotan hyvää viikonloppua.

Panokseni oli pieni, mutta jotain kertyi lippaaseen. Kerjääminen on raskasta puuhaa, kaikki myötätunto feissareille ja oikeille kerjäläisille. Punainen liivi rohkaisi ja tunsin kuuluvani isompaan yhteisöön, tuhansien vapaaehtoisten joukkoon. Sain katsoa kotikaupunkiani toisesta näkökulmasta ja vaihtaa muutaman sanan tuntemattomien ihmisten kanssa. Kiitos teille kaikille, jotka lahjoititte Nälkäpäivän keräykseen. Sen voi vieläkin tehdä tilille FI06 2219 1800 0680 00.
Ensi vuonna uudestaan!