Puheenjohtajan kevätkirje

Vuoden alkaessa,

Uuden vuoden alku on yleensä hyvien lupausten ja toivon aikaa. Entä nyt? Seurattuani Yhdysvaltain uuden presidentin virkaanastujaisia toivon sijasta mielen valtasi pelko ja ahdistus. Hänkö on Vapaa Maailman ääni, tuo, joka syyttää muita, mutta omassa toiminnassa ei näe mitään korjaamisen tarvetta. Tuo, joka voitti vaalit haukkkumalla naisia, mustia, vammaisia, maahanmuuttajia, homoja ja vielä kaupan päälle valehteli suut ja silmät täyteen. Hän on vapailla vaaleilla valittu presidentti. Pulinat pois.

Kokenut ja koulutettu nainen hävisi. Onko koulutuksella ja työkokemuksella mitään virkaa, kun röyhkeä vetää pitemmän korren.

Trump ei kuitenkaan ollut syy vaan seuraus kansakunnan kahtiajaosta ja pettyneiden suuresta määrästä. Globalisaatiota on usein verrattu Kehruu Jennyjen tuloon Isossa- Britanniassa teollistumisen alkuvaiheessa.  Mutta historian kulkua ei voinut silloinkaan kääntää taaksepäin. Samoin kuin silloin, myös nyt liian monelle kehityksestä jää vain luu kouraan. Sama näkyy myös Suomessa ja siitä seurauksena syrjäytyneiden määrän kasvaminen.

Kirje1

Miten  tämä kaikki liittyy akateemisiin naisiin Helsingissä? Uskon, kuten presidentti Niinistö uuden vuoden puheessaan totesi, että minä voin hyvin, jos muut eivät voi huonosti.  Sen vuoksi on tärkeää lisätä luottamusta ja vuorovaikutusta ihmisten kesken, kuunnella myös niitä, jotka ovat eri mieltä kuin minä. Sosiaalinen media, jossa valitsemme ”kaverimme” samoin kuin valtamedian räätälöidyt uutiset ruokkivat meitä erottavia jakolinjoja. Sen sijaan, että kuuntelisimme toista valmistelemme jo omaa puheenvuoroamme, jolla toisen mielipide voidaan lytätä. Twiitit, läpät ja hyvät huulet lentelevät. Kuka jaksaa enää kirjoittaa syvällistä pohdintaa maailman menosta. Ja jos joku jaksaakin niin jaksaako kukaan lukea.

Suomi on maailman tasa-arvoisimpia maita. Me suomalaiset  naiset  voimme kouluttautua, yhdistää uraa ja perhettä,  täällä on turvallista synnyttää ja tyttö voi Suomessa parhaiten koko maailmassa. Tasa-arvo ei ole itsestään selvyys. Siihen on vaadittu paljon työtä ja monia vuosikymmeniä. Se voidaan myös menettää, ei ehkä kertaheitolla vaan hiljaa hivuttamalla. Toivottavasti Trumpin menestys ei kyseenalaista  tasa-arvon, rehellisyyden, hyvien tapojen ja  koulutuksen  arvostamista. Kaikki akateemisille naisille tärkeitä asioita.

Politiikalle ei kannata kääntää selkää, se on toistaiseksi ainoa järjestäytynyt  keino vaikuttaa yhteiskunnan kehityksen suuntaan. Kunnallisvaalit ovat parin kuukauden kuluttua. Toivottavasti saamme runsaasti hyviä, tasa-arvoon sitoutuneita  ehdokkaita eri puolueista. Ja muistathan, että naisen kannattaa äänestää naista!

Helsingin Akateemisten Naisten voima on moninaisuudessa. HAN:iin kuuluu eri-ikäisiä, erilaisen koulutuksen omaavia, eri alalla toimivia, perheellisiä ja perheettömiä naisia. Osa on täällä syntyneitä, osa muuttanut muualta. Emme ole vain yhden kuplan ihmisiä vaan foorumi, jossa voimme keskustella, olla asioista myös erimieltä ja tehdä ja kokea yhdessä. Tämän vuoden tavoitteena voisikin olla, että teemme ja vaikutamme yhdessä enemmän.

Kirje3Täytämme tänä vuonna 90 vuotta. Syntymäpäivää juhlitaan kesällä, juhlatoimikunta miettii juhlan tapaa ja sisältöä.  Kevään ohjelma pitää sisällään niin kulttuuria kuin vierailuja mielenkiintoisiin kohteisiin. Pikkujoulun käynnistimme yhteislaulutuokiolla Helsingin Kaupunginmuseossa ja siitä innostuneena hallitus päätti jatkaa yhteislaulutuokioita. Tutkimus on todennut, että kuorolaulu parantaa elämänlaatua, lisää ikää ja terveyttä. Kukin saa laulaa äänellään, tärkeintä on tehdä se yhdessä.

Haaste ja mahdollisuus on Norko-Turjan perintö ja HAN:n Rahasto. Sen avulla voidaan järjestää ikääntyviä akateemisia naisia tukevaa toimintaa sekä tutkimusta ja koulutusta ja yleensäkin  jäsenistön henkisen vireyden edistämistä. Rahastotoimikunnalla onkin tärkeä tehtävä miettiä miten mahdollisuus parhaiten käytetään.

Kirje2Uuden hallituksen kokoonpano löytyy verkkosivuilta kohdasta Yhteystiedot ja Hallitus. Ota yhteyttä meihin, jos sinulla on kysymyksiä, toiveita ja ehdotuksia. Tarkoitus on myös järjestää jäsenkysely vielä kevään aikana.

Antoisaa alkuvuotta toivottaen,

Helena Hiila-O`Brien
puheenjohtaja

TERVETULOA KEVÄÄN TAPAHTUMIIN:

Naisten päivänä tiistaina 7.3. klo 17-19.30 tutustuminen Mielenterveysseuraan, jossa tarjolla myös ajankohtainen Mindfulness-tuokio. Asiantuntijoina Marjo Hannukkala ja Maarit Lassander.
Keskiviikkona 1.3. klo 17.00 Kirjallisuustapahtuma Bonnierilla yhdessä Valtioneuvoston kirjallisuusseuran kanssa. Paikkoja max 40.
HANin 90-vuotisjuhlat Helsingin merimaisemissa kesäkuun alussa.
Yhteislaulutilaisuudet  käynnistyvät maaliskuun lopulla Väestöliiton Väentuvassa.

Ilmoittautumiset: helsinginakateemisetnaiset@gmail.com tai asiamies Satu Keiski-Toni,  puh 040 505 1860.

Muistathan maksaa HANin 40 euron jäsenmaksun. Lähetämme sen sähköpostilla helmikuussa.