Puheenjohtajan kesäkirje 2017
Helsingin Akateemiset Naiset 90 vuotta
Organisaatio joka ei tunne historiaansa on kuin puu ilman juuria. Tunnustan, että tutustuin tarkemmin yhdistyksemme historiaan vasta nyt, 90-vuotisjuhlan lähestyessä.
Yhdistyksemme perustettiin koulutettujen naisten verkostoksi kymmenvuotiaaseen Suomeen. Koulutus oli tie vapauteen, koska se tarjosi naisille mahdollisuuden työelämään. Helsingin akateemisten naisten yhdistyksen päämääränä oli saada koulutetut naiset ymmärtämään vastuunsa etuoikeutettuina ihmisinä. Koulutettujen naisten velvollisuus oli tehdä maailmasta parempi paikka!
Alkuvuosina yliopistokoulutus olikin harvojen etuoikeus. Pitkä tie on kuljettu. Nyt jo enemmistö yliopisto-opiskelijoista ja loppututkinnon suorittaneista on naisia. Naiset voivat opiskella kaikkia aineita sotatieteet mukaan lukien. Tältä osin alkuvuosien tavoite on toteutunut.
Julkiset virat ovat avautuneet naisille, mutta pörssiyritysten kärkipaikat ja hallitusjäsenyydet useimmiten sananmukaisesti miehitetään. Harva meistä kuitenkaan pyrkii pörssiyhtiön toimitusjohtajaksi. Arkipäiväisemmät asiat, kuten työn ja perheen yhdistäminen, naisiin kohdistuva ikäsyrjintä, koulutuksen ja pätevyyden sivuuttaminen sopivuuden kustannuksella koskettavat jossain vaiheessa lähes jokaista koulutettua naista.
Kun korkeakoulutuksesta on tullut tavallista riittääkö pelkkä akateemisuus enää yhdistäväksi tekijäksi? Entä kantaako alkuperäinen eetos, velvollisuus tehdä maailmasta parempi paikka? Koulutetut naiset ovat historiansa aikana olleet käyttövoimana lähes kaikissa kulttuuri- sosiaali- ja palvelujärjestöissä. Mikä tehtävä olisi yhdistyksellä, jonka jäseniä yhdistävä asia on korkeakoulutus?
Helsingin Akateemiset Naiset haluaa olla yhteyksiä luova ja ylläpitävä organisaatio. Käytännössä se näkyy yhteisinä vierailuina mielenkiintoisiin kulttuuri- tai tiedelaitoksiin, tai muihin yhdistyksiin ja yrityksiin. Yhdessä oloon ja yhdessä tekemiseen liitetään usein etuliite ”vain”. Vain yhdessäolojärjestö. Kannattaako sittenkään vähätellä? Yksinäisyys on yhteiskuntamme suurimpia vitsauksia. Parhaimmillaan Helsingin Akateemiset naiset on paikka, jossa voi tutustua eri ikäisiin eri koulutustaustasta tuleviin ja eri ammateissa toimiviin tai toimineisiin naisiin. Yksinäisyyden torjunta, mielekäs yhteinen tekeminen, yhteisöllisyyden toteuttaminen käytännössä on tärkeä tehtävä myös tulevaisuudessa. Emme saa muuttua sisäänpäin lämpiäväksi kerhoksi vaan ovat on pidettävä auki kaikille koulutetuille naisille ikään tai ihonväriin katsomatta.
Entä alkuperäinen eetos, velvollisuus tehdä maailmasta parempi paikka? Voisimmeko tehdä jotain konkreettista?
Pääkaupunkiseudulla monikulttuurisuus on jo tosiasia. Luetaan yhdessä – hankkeessa monet jäsenemme ovat jo mukana. Auroras- hanke kohdistuu koulutettuihin maahanmuuttajanaisiin. Miksi emme ottaisi tavoitteeksemme saada uusia jäseniä myös maahanmuuttajanaisista.
Ikääntyvien naisten määrä kasvaa. Moni putoaa eläkkeelle siirryttyään kuin tyhjiöön. Yhdistystoiminta voisi olla mielekäs tapa käyttää lisääntynyttä vapaa-aikaa. Vanhoilla naisilla on paljon viisautta, halua ja aikaa olla mukana yhdistyksissä. Näemmekö ikääntyvät jäsenet ongelmana vai voimavarana?
Työ on murroksessa. Koulutus ei välttämättä takaa työpaikkaa, automaatio ja älykkäät robotit valtaavat myös asiantuntijatyötä. Miten varaudumme tulevaan? Vähintään pitäisi hankkia tietoa asiasta.
Saimme viime vuonna mittavan perinnön, joka velvoittaa ja samalla mahdollistaa meitä toimimaan ikääntyvien kanssasisartemme kanssa ja hyväksi. Varat on nyt saatu sijoitetuksi turvallisesti ja tuloa tuottavasti. Lähivuosina voimme tukea konkreettisesti ikääntyviä naisia ja lisäksi harjoittaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja edistää jäsenistön henkistä vireyttä. Hyvät ehdotukset ovat tervetulleita!
Tapaamisiin HAN:n syntymäpäivillä Uunisaaressa 7.6. ja aurinkoista kesää kaikille!
Helena Hiila-O´Brien
puheenjohtaja