Niin vain vuosi 2017 on jo melkein joulussa. 100 vuotta Suomen itsenäisyyttä on takana ja sadasensimmäinen itsenäisyysvuosi alkanut. Helsingin Akateemiset Naiset juhli 90 toimintavuottaan kesäkuussa Helsingin Uunisaaressa. Itsenäisyyden juhlinnassa ylistettiin tasa-arvoa ja koulutuksen merkitystä. Molemmat akateemisten naisten vuosikymmenten aikana ajamia asioita. Ilman noita ominaisuuksia Suomi tuskin olisi kehittynyt nykyaikaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Onnea Suomi ja onnea Helsingin Akateemiset Naiset!
Tänä syksynä olen luopunut kahdesta minulle tärkeästä asiasta. Keskustassa yli kaksikymmentä vuotta asuneena otin ja muutin lähemmäs luontoa, Lauttasaareen. Kahvilat, elokuvat, konsertit, jne. olivat keskustassa vain kävelymatkan päässä. Vaikken niissä niin paljon käynytkään jo tietoisuus siitä, että voisin koska tahansa vain pistäytyä sisään on olut tärkeää. Mutta sitten aloin yhä enemmän kaipaamaan luontoa, että ikkunastani näkisin puita tiiliseinän sijasta, että voisi käydä aamukävelyllä metsässä kivikatujen sijasta, että olisipa parveke ja näkisinpä merta. Täällä nyt olen, joka aamu tarkistan vieläkö joutsen ui läheisellä merenlahdella. Keskustan ilot ovat bussi- /metromatkan takana.
Helsingin Akateemisten Naisten puheenjohtajana olen ollut neljä vuotta ja tänä syksynä luovuin tehtävästä. Satuin puheenjohtajaksi aikana, jolloin yhdistys sai suuren perinnön ja siitä johtuvan mahdollisuuden kehittää toimintaansa. Perinnön vastaanottaminen oli monimutkainen prosessi. Samoin omaisuuden realisoiminen järkevään muotoon vaati aikaa, työtä ja osaamista. Päätimme palkata asiamiehen, Satu Keiski-Tonin hoitamaan käytännön järjestelyjä. Samalla siirryimme toimintamalliin, jossa osa yhdistyksen hallinnollisesta työstä siirrettiin ammattilaisen tehtäväksi. Uusi hallitus päättää miltä osin tätä järjestelyä on syytä jatkaa.
Sadulle suuri kiitos erinomaisesti tehdystä työstä: Perinnön järjestely on nyt saatettu loppuun. Huoneisto myyty ja varat sijoitettu kilpailutuksen jälkeen varainhoitoyhtiö FIM:iin, toivottavasti turvallisesti ja tuloa tuottavasti. Norko – Turjan Rahastolle on vahvistettu säännöt ja perustettu hoitokunta. Sääntöjen mukaan tuottoa ja sääntöuudistuksen jälkeen myös pääomaa on mahdollista käyttää jäsenistön parhaaksi ja ikääntyneiden naisten hyvinvointia tukevalla tavalla. Näin kaikenikäiset yhdistyksen jäsenet voisivat saada iloa ja hyötyä perinnöstä. Jatkossakin on syytä muistaa, että testamentin tahtona oli ”vanhainkotirahasto”. Vaikka vanhainkodin perustaminen ei ole enää tarpeellista eikä mahdollistakaan on toiminnassa huomioitava erityisesti ikääntyneet naiset. Se voidaan tehdä yhteistyössä muiden järjestöjen tai säätiöiden kanssa, joilla on osaamista ja kokemusta ikääntyneiden palveluista.
Miten HAN voisi parhaiten tuottaa hyvinvointia ja iloa kaikenikäisille jäsenilleen, vieläpä niin, että eri-ikäiset ja eri koulutus- ja työtaustoista tulevat jäsenet voisivat kokea HAN:n omakseen? Mitä minä olen saanut HAN:lta? Olen voinut tutustua mm. Kirpelän taidekotiin, kuulla asiantuntijoiden selvitystä maailmantaloudesta, laulaa yhdessä maakuntalauluja, saada selkoa eläkejärjestelmän kestävyydestä, tutustua Lapinlahden sairaalan tiloissa tapahtuvaan monipuoliseen toimintaan, osallistua Aateemiset naiset yrittäjinä -seminaariin, jne. Olen myös saanut tutustua mielenkiintoisiin, aktiivisiin naisiin, jotka ovat mukana tasa-arvoa edistävässä toiminnassa. Minusta juuri tässä on HAN:n lisäarvo, olla alustana yhteyksien luomisessa. Naisten keskinäisessä ja organisaatioiden välisessä. Minä liityin Akateemisiin naisiin työurani loppumetreillä. Puheenjohtajuus muodosti ikään kuin pehmeän laskun eläkkeelle siirtymiseen. Vielä oli jotain ”tähdellistä tekemistä” lastenlasten hoidon lisäksi. HAN:n puheenjohtajuus ei ole aina ollut helppoa, mutta mielenkiintoista se on ollut joka hetki.
Nyt taas elämäni on muuttumassa. Tulen olemaan vuosittain jonkin aikaa ulkomailla. Sitähän jo harjoittelin viime vuonna. Silloin itselleni tuli selväksi, että en voi hoitaa HAN:n puheenjohtajan kaltaista luottamustehtävää etätyönä.
Syyskokouksessa HAN:n varapuheenjohtaja, FM Leea Paija valittiin uudeksi puheenjohtajaksi. Saimme erinomaisen puheenjohtajan, aktiivin tasa-arvoihmisen, joka on toiminut mm. Naisjärjestöjen keskusliiton hallituksessa. Toivotan onnea ja menestystä Leealle ja uudelle hallitukselle sekä HAN:lle kokonaisuudessaan.
Lopuksi ote Anna-Maija Raittilan runosta:
Muutamme, hyvästejä emme heitä.
Vain eri suuntiin kulkee vanha tiemme
Ja kaiken mikä siunannut on meitä,
Me huomaamatta mukanamme viemme…
Hyvää ja rauhallista joulua sekä onnea vuodelle 2018!
Helena
Helsingin Akateemiset Naiset ry:n hallitus 2018:
FM Leea Paija, puheenjohtaja
YTM Heini Ahlberg
KL Marjo Hannukkala
VTM Eija Kalliala
KTM Kirsi Kausamo
FM Raija Koistinen
MSc Karita Kuusisto
YTM Anna Kärkkäinen
VTL, FM Seija Lehtonen
VTT Karoliina Nivari
VTM Satu Keiski-Toni, asiamies, hallinto ja Norko-Turjan rahasto