Hyvät Helsingin Akateemiset Naiset ry:n jäsenet!
Aurinko lämmittää parhaillaan leppoisasti sulattaen lumen ja jään. Ilmassa on vahva kevään tuntu. Vuoden parin ensimmäisen kuukauden aikana yhdistyksemme toiminta on ehtinyt vilkkaaseen vauhtiin. Saamme yhdistyksen tapahtumiin ja toimintaan mukaan aiemmin liittyneiden lisäksi parikymmentä tammi-helmikuun aikana liittynyttä uutta jäsentä – TERVETULOA!
Tammikuun lopussa vierailimme ympäristöarvoja korostavassa GreenStep-yrityksessä ja nautimme teatterikokemuksesta Kansallisteatterin ”Kolme sisarta” Kalevalan päivänä. Kevään aikana on tulossa erityisesti vaalivuoteen liittyen monia naisjärjestöjen yhteisiä tilaisuuksia ja akateemisten naisten tilaisuuksia. Ennakkotietoja on saatavilla myös muutamista syksyn suunnitelluista tapahtumista.
Tulevia tapahtumia:
Perjantai 8.3. Naistenpäivä klo 13:30: Seksuaalinen häirintä työpaikoilla #metoo Miten tästä eteenpäin? G18-salissa. Kannustamme HAN:n jäseniä osallistumaan Naisjärjestöjen keskusliiton ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan järjestämään keskustelutilaisuuteen ja jatkamaan keskustelua iltapalalla Karl Johanissa klo 16:30.
Maanantai 15.4.2019 klo 17: Nooa Säästöpankkiin vierailu. Osoite on Aleksi 48 B 8.krs. Jäsentoiveena esillä ovat perhe- ja perintöoikeus sekä säästämisen mahdollisuudet tässä markkinatilanteessa.
Maanantai 29.4.2019 kello 15 -19: Onko EU naisten? -keskustelutilaisuus, Eurooppasali, Malminkatu 16, 00100 Helsinki. Ilmoittautumiset http://www.naisjarjestot.fi/ajankohtaista
Finlayson-vierailu toukokuussa.
7.-9.6. Kevät-kesäretki Pietariin: Lähtö rautatieasemalta pe 7.6. klo 11.00 – Pietarissa klo 14.27 ja paluu su 9.6. klo 15.30, Helsingissä 18.57. Majoittuminen Hotelli Piterskaya Club Hotel***+
Ohjelmaan suunnitellaan mm. laivaristeily Neva-joella, museokierrokset (Eremitaasi ja Talvipalatsi), ostoskävely Nevski Prospektilla ja tapaaminen akateemisten naisten kanssa. Jäsenhinta on 280 €, johon sisältyvät ryhmäviisumi, junalippu, hotellimajoitus kahden hengen huoneessa aamiaisella, pääsyliput ja opastukset. Yhden hengen huoneella lisämaksu. Varaa paikkasi ajoissa. Paikkoja on rajoitetusti. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 31.3.2019 sähköpostiin helsinginakateemisetnaiset@gmail.com. Tarvitsemme junalippujen ryhmävarausta varten osallistujien passin kopiot ja ryhmäviisumia varten jokaisen passin. Passi tulee olla voimassa tammikuulle 2020 asti. Lisätietoja valmistelusta saat leea.paija@elisanet.fi tai Satu Keiski-Toni puh. 040 505 1860.
Viime vuoden aikana panostimme tiedon kokoamiseen ja selvitimme parin tutkimuksen avulla jäsenistön näkemyksiä hyvinvoinnin lähteistään ja odotuksia yhdistyksen toimintaan. Tulevan viikon kaksi jäsenille tarkoitettua palvelumuotoilun ideapajaa (4.3. ja 6.3.) yhteistyössä Miina Sillanpää Säätiön kanssa tuovat odotettua tarkempaa tietoa yhdistyksen toiminnan kehittämiseen. Syksyn ja tulevien vuosien toiminnan sisältö ja toteutustavat perustuvat ideapajojen aineistoon. Etsimme kumppaneita ideapajojen evästyksien mukaan erilaisten toimintojen toteuttamiseen muista pääkaupunkiseudun järjestöistä ja toimijoista.
Helsingin Akateemiset Naiset ry verkostoituu ja toimii tiiviissä yhteistyössä pääkaupunkiseudun sisaryhdistyksien kanssa. Järjestämme Espoo-Kauniaisten ja Vantaan Akateemisten Naisten yhdistyksien kanssa Suomen Akateemisten Naisten Liiton Työn murros-seminaarisarjaan liittyvän seminaarin torstaina 26.9. iltapäivätilaisuutena Helsingin kaupungintalon Tapahtumatorilla. Syksyn ohjelmaan on alustava tieto vierailusta Aalto-yliopistossa, taidenäyttely ja teatterinäytös sekä tutustuminen kirjapainon toimintaan.
Hallituksen kokoonpanossa on vuodenvaihteessa tapahtunut pari muutosta. Nykyinen kokoonpano on puheenjohtaja FM Leea Paija ja jäsenet KL Marjo Hannukkala FM, YTM Anna Kärkkäinen, FM, VTL Seija Lehtonen, VTM Sini Rantala, KTM Elina Saikkonen ja KM Kaisa Hautsalo-Perälä. Helsingin Akateemisten Naisten Norko-Turjan rahastotoimikunnan asiamiehenä toimii VTM Satu Keiski-Toni.
Naisjärjestöjen yhteinen viesti kevään vaaleihin valmistauduttaessa on #kaikkienSuomi #kaikkienvaalit #kaikkien eduskunta #vaalit2019.
Eduskuntavaalit 14.4. ja ennakkoäänestys 3.-9.4.
EU-parlamenttiedustajien vaalit 26.5. ja ennakkoäänestys kotimaassa 15.-21.5. ja ulkomailla 15.-18.5.
Kevätaurinkoisia päiviä ja aktiivista kevättä!
Leea Paija, puheenjohtaja