Puheenjohtajan joulukirje

Hyvät Helsingin Akateemiset Naiset ry:n jäsenet!
 
Ja niin joulu joutui…


Yhdistyksemme toiminnallinen vuosi huipentui Ylioppilaskunnan Laulajien joulukonserttiin 10.12. Konsertin tunnelma viipyilee mielessä kirjettä kirjoittaessani. Torstaina 19.12. on vuoden viimeinen tapahtuma, HAN:n ja Maria Akatemian yhteisen Sukupolvet kohtaavat-hankkeen mentorien tapaaminen. Tervetuloa mentoritapaamiseen ja osallistumaan toimintaryhmiin kevätkaudella! 

Toteutimme Viihdy, verkostoidu ja vaikuta ajatuksilla jäsenistön edellisessä vuosikokouksessa hyväksymää toimintasuunnitelmaa 2019. Kansallisteatterissa koimme Kolme sisarta -näytöksen, vierailimme yrityksissä mm. Green Step, Nooa-säästöpankki ja Finlayson ja tutustuimme Aalto-yliopiston koulutusohjelmiin, arkkitehtuuriin sekä taidekokoelmiin.  

Yhdistyksen kesäretki oli tällä kertaa kansainvälinen viikonloppuretki Pietariin. Kaksitoista yhdistyksen toimijaa tapasivat Pietarin Eurooppa-yliopiston dekaanin, Venäjän akateemisten naisten liiton kansainvälisten asioiden koordinaattorin ja Pietarin kolmannen sektorin resurssikeskuksen aktiiveja naisasiantuntijoita. Tapaamisten lomaan ohjelmaan mahtui asiantuntevan oppaan johdolla tutustuminen Eremitaasiin ja jokiristeily Neva-joella. Kokemuksen innostamina päätimme tehdä kansainvälisestä retkestä perinteen.
Pääkaupunkiseudun akateemisten naisten yhdistykset järjestivät toisen kerran liiton Työn murros -seminaarisarjan seminaarin. Tilaisuus toteutui teemalla Työn murros ja muuttuva hoivatyö Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla ja mukana oli noin sata aktiivisesti keskustellutta osallistujaa. 

Vauhdikkaan vaalivuoden tilaisuuksiin, vaalipaneeleihin ja tapahtumiin osallistuimme naisjärjestöjen ja yhteistyötahojen kanssa. Näistä esimerkkejä ovat Naisjärjestöjen Keskusliiton #metoo-paneelikeskustelu, eduskuntavaalitilaisuus Metropoliassa, NJKL ja Eurooppanaisten EU-parlamenttivaalipaneeli.  

Keväällä Miina Sillanpää -säätiön kanssa toteutettujen ideapajojen tuotoksien pohjalta aloitimme syyskaudella Sukupolvet kohtaavat -hankkeen yhteistyössä Maria Akatemian kanssa. Viidestä hankkeen suunnitelmaan sisältyvästä toiminnallisesta ryhmästä kaksi käynnistyi. Liikunta ja terveys -ryhmä laati Allas Sea Poolissa suunnitelman ja aikataulun keväälle 2020. Seuraavat kehon hyvinvointiin paneutuvan ryhmän kokoontumiset ovat 16.1., 13.2., 12.3. ja 23.4.2020. Toinen toiminnallinen ryhmä, Näkymättömästä näkyväksi, kokoontui Sofianlehdon toimintakeskuksessa. Kolmea ryhmää viritellään käynnistymään vuodenvaihteen jälkeen. Kaikki ohjaamisesta ja ryhmistä kiinnostuneet kokoontuvat yhteisen pöydän ääreen 14.1., 11.2., 10.3., 21.4. ja 19.5.2020.

Yhdistyksen toimintavuosi 2020 saa taiteellisen lähdön. Perjantaina 24.1. klo 18:00 tutustumme Helene Schjerfbeckin Maailmalta löysin itseni -näyttelyyn Ateneumissa.

Espoo-Kauniaisten, Helsingin ja Vantaan akateemisten naisten yhdistykset järjestävät yhteisvoimin keskustelutilaisuuksien sarjan 2020 aikana. Keväällä 11.2., 10.3, 7.4. ja 12.5. keskustelujen teema on Naiset ja ilmastonmuutos. Keskusteluja virittävät asiantuntijoiden lyhyet alustuspuheenvuorot. Syyskaudella pääteemana keskustelutilaisuuksissa, 8.9., 13.10., 10.11. ja 8.12. on Naiset, työelämä ja tasa-arvo. Keskustelutilaisuudet järjestetään Helsingin keskustassa mm. Oodi-kirjaston tiloissa ja Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla.

Yhdistyksen jäsentiedotteissa, kotisivuilla ja Facebook-sivuilla kerrotaan tulevista tapahtumista tarkemmin.
Marraskuisessa vuosikokouksessa yhdistyksen hallitus täydentyi uusilla jäsenillä. Hallitukseen valittiin Jaana Kuusipalo-Määttä, Jenni Labarthe Terttu Utriainen, Riikka Vacker  ja Hulya Yuksel. Hallituksessa jatkavat Kaisa Hautsalo-Perälä, Seija Lehtonen, Elina Saikkonen ja sekä puheenjohtajana Leea Paija.

Kutsumme sinut mukaan tapahtumiin ja osallistumaan toiminnallisiin ryhmiin. Osallistumalla voit kehittää toimintaamme sinua kiinnostavaan, hyvinvointiasi lisäävään ja koulutettujen naisten asemaa vahvistavaan suuntaan!
Lämminhenkistä joulua ja valoisaa vuotta 2020!

Leea Paija, puheenjohtaja
    
Kuva: Vuosikokouksen 2019 osallistujia Metropolian aulassa