Helsingin Akateemiset Naiset ry:n säännöt ovat muuttuneet: Opiskelijajäsenyys ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet jäseniksi
Helsingin Akateemiset Naiset ry vahvisti yllimääräisessä vuosikokouksessa 26.4.2021 Suomen Akateemisten Naisten Liitto ry:n vahvistamien mallisääntöjen pohjalta yhdistyksen uudet säännöt.
Olennaisimmat sääntömuutokset liittyvät opiskelijajäsenyyden avaamiseen. Pykälän neljä mukaan korkeakoulussa tai yliopistossa opiskeleva voi liittyä yhdistyksen opiskelijajäseneksi. Opiskelijajäsenyys poikkeaa varsinaisesta jäsenyydestä siten, ettei opiskelija voi olla yhdistyksen toiminnasta vastuussa (hallitusjäsen). Opiskelijajäsen voi osallistua kaikkiin yhdistyksen toimintoihin, työryhmiin, tapahtumiin kuten varsinainen jäsen. Valmistuttuaan opiskelijajäsen siirtyy suostumuksellaan varsinaiseksi jäseneksi.
Muita muutoksia mallisäännöissä on jäsenyyden avaaminen ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille. Aiempiin paikallisyhdistyksen mallisääntöihin on tehty kielenhuoltoa ja lisätty virallisten kokousten ja äänestyksien toteutus verkossa.
Tutustu uusiin sääntöihin!