HAN-JÄSENTEN VÄITÖSTUTKIMUKSIEN ESITTELYSARJA saa jatkoa tänä syksynä. Ensimmäisenä on vuorossa on lääkäri Marja kosken väitöstutkimus maanantaina 25.9. klo 17 – 19 Oodissa, ryhmätila 7:ssä, Töölönlahdenkatu 4, 00100 Helsinki.
Ylipaino on laaja kansanterveyden ongelma, tästä johtuen nyt suoritettu tutkimus on hyvin merkityksellinen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää niitä tekijöitä, joiden vuoksi vaikeasti ja sairaalloisesti ylipainoset henkilöt ovat joutuneet eläkkeelle. Käyttäen hyväksi suomalaista kansaneläkeaineistoa, on saatu koottua laaja tutkittavien henkilöiden joukko. Niin ikään on voitu koota iän ja muiden tekijöiden mukaan kaltaistettu joukko vertailuhenkilöiksi, jotka ovat joutuneet muun syyn vuoksi eläkkeelle. Väittelijä on henkilökohtaisesti haastatellut tutkittavat sekä verrokkeina toimineet henkilöt.
Tutkimuksessa löydettiin lukuisia eroja tutkimus- ja verrokkiryhmien välillä. Tutkimusryhmässä todettiin enemmän stressitekijöitä ennen eläkkeelle siirtymistä sekä tunteisiin liittyvää syömistä, yksinäisyyden tunnetta ja masennusta. Tutkimusryhmässä todettiin myös ylipainoon kohdistuvaa ivaa ja pilkkaa. Vaikeasti ja sairaalloisesti ylipainoiset henkilöt tulisi tutkia tarkasti, jos työkyky heikentyy. Tähän ryhmään kuuluvat erityisesti ne henkilöt, joiden painoindeksi on yli 40. On kiinnitettävä huomiota henkilöihin, joiden ylipaino on alkanut jo lapsuudessa. Ylipainoon liittyvä iva ja pilkka lisäävät painoon liittyviä ongelmia ja huonontavat itsetuntoa. Vaikka jokainen yksilö vastaa itse omasta hyvinvoinnistaan ja ruokailutottumuksistaan, tulisi yhteiskunnan silti tukea terveellisiä elintapoja.
Tilaisuuteen vapaa pääsy. Ota ystävä mukaan ja Ilmoittaudu 20.9. mennessä tästä linkistä.