Aamu-uutiset. Mitä tapahtui Venäjällä, mitä Ukrainassa, mitä Washingtonissa tai Pekingissä? Joka aamu. Kuka arvasi, kun langaton verkko keksittiin, ja maailman piti tulla lähemmäksi ja kaiken piti tulla paremmaksi, että pahat teot jaetaan nyt kaikille koko ajan? Ja kuitenkin ihmiset voivat paremmin kuin koskaan maapallon nykyhistorian aikana. Vaikka väkimäärä on kohonnut miljardeihin, ihmiset ovat rokotettuja, osaavat lukea, saavat ravintoa ja elävät pitempään. Miten se näkyy ihmisten arjessa? Olemmeko tyytyväisempiä, iloisempia, onnellisempia? Osa on, osa ei ole. On aiheellista kysyä, miksi osa ei ole tyytyväisiä. No, kun onnenlahjat eivät jakaudu tasaisesti. Toiset saavat paremmat elämän eväät jo syntymässä kuin toiset. Ennen sitä ei niin tarkkaan tiedetty, mutta nyt tiedetään.
Me näemme heti, samalla sekunnilla, kun Intian kaduilla kerjätään, kun invalidit tytöt jäävät hoidotta monessa Afrikan kehittyvässä maassa, kun Afganistanissa naisilla ei ole enää ihmisoikeuksia.Me tiedämme heti, kun tulvat, kuivuudet ja maanjäristykset vievät elämän perusedellytykset.
Mitä me voimme tehdä? Pitääkö meidän tuntea osasyyllisyyttä, myötätuntoa? Vai antaa rahaa? Se saattaa hetkeksi lohduttaa meitä. Olemme tehneet oman osuutemme. Samaan aikaan me haukumme lähinaapuria, joka ei muista sulkea ulko-ovea. Me kiukustumme, kun nuori ei anna istuinta raitiovaunussa. Me emme siedä lasten kirkunaa emmekä edes äänekkäitä leikkejä. Miksiköhän? Eikö kaikilla ihmisillä ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan tai kieleen katsomatta, ole sama oikeus pitää ääntä, nauraa tai itkeä tai raivota? Olemmeko me sittenkään niin hyviä ihmisiä kuin kuvittelemme olevamme?
Meistä jokaisella on jokin asia, jota häpeämme. Häpeä on ihmisille tyypillinen tunne, jonka tarkoitusta on välillä vaikea ymmärtää. Kaikki ovat kuitenkin epätäydellisiä, ihan kaikki. Se johtuu siitä, että jokainen on perinyt kromosominsa edeltäviltä sukupolvilta ja niin edelleen. Ja solujen muisti on ihan eri asia kuin ihmisen muisti. Tänäkin aamuna voimme nauttia uudesta aamusta kaikista uutisista huolimatta. Nekin, jotka joutuvat juoksemaan väestösuojaan pommihälytyksen soidessa, toivoivat voivansa nauttia aamustaan sodan keskellä. He toivovat vain säilyvänsä hengissä. Me voimme tukea heitä olemalla tyytyväisiä siihen, mitä meillä on. Samalla voimme toivoa, että ne pommit räjähtäisivät korkealla ilmatilassa metsien ja vuorten yllä.