Harrin tapaaminen Vesilahden Pappilassa

12.3.24 | Helena Tapper

Olin pitkään pohtinut Jumalan olemusta, kuka Jumala on, mitä tarkoittaa kolmiyhteisyys eli Isä, Poika ja Pyhä Henki tai Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki. Olen niin sanottu tapauskovainen ja luterilaisen kirkon jäsen. Käyn jouluna ja joskus muulloin jumalanpalveluksessa kotipitäjäni kirkossa ja osallistun häihin ja hautajaisiin, joita jälkimmäisiä on yhä enemmän.
Olin pitkään suunnitellut tapaavani Vesilahden kirkkoherran Harri Henttisen ja päätimme tehdä vierailun Vesilahden seurakunnan jumalanpalvelukseen viikko sitten. Tarkistin seurakunnan nettisivuilta jumalanpalveluksen ja siellä luki ”Nojatuolijumis Pappilassa” 3.3. klo 10. Lähetin viestin kirkkoherra Harri Henttiselle lauantai-iltana ja kysyin pitääkö hän jumalanpalveluksen ja voisimmeko keskustella hänen kanssaan jumaluudesta. Sunnuntaiaamuna tuli vastaus: Tervetuloa! Kyllä voimme keskustella.
Ajoimme läpi hämäläisen talvimaiseman Vesilahden Pappilaan. Pappila on iso vanha rakennus, ja se oli hiukan viileä. Kirkkoharri, kuten hän itseään kutsuu, oli juuri saapunut ja viritteli uutta tietokonenäyttöä laulujen sanoja varten.
– Tervetuloa, istutaan tähän pöydän ääreen, kun meitä on näin vähän.
Meitä oli kahdeksan.
– Pappilassa ei asu ketään ja minäkin asun Vesilahden keskustassa. Pidämme täällä talvisin jumalanpalveluksen, koska kirkon lämmittäminen on kallista, jopa pörssisähköllä. Tämä on Toivon Pappila.
Kirkkoharri kertoi Pappilan historiasta: Pappila on luonut toivoa monelle aikoinaan ja pari vuotta sitten Pappila lähes paloi. Siksi se on Toivon Pappila. Pappilassa asui aikoinaan kirjailija Oiva Paloheimo.
Harri piti jumalanpalveluksen, joka oli mielestäni toivon jumalanpalvelus.
– Me ihmiset pelkäämme ja huolehdimme asioista ja ihmisistä. Kunpa emme pelkäisi ja huolehtisi, sillä kaikki järjestyy. Olisi hyvä muistaa elää tätä päivää eikä huolehtia menneestä ja tulevasta. Jumala huolehtii meistä.
– On tärkeää rakastaa ja tulla rakastetuksi, kukaan ei selviä yksin.
Tässä minulle tärkeimmät viestit.
Jumalanpalveluksen jälkeen jäimme keskustelemaan Harrin kanssa.
– Mitä minä rukoilisin, kun on Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki, kysyin.
– Tätä on pohdiskeltu ja kysytty vuosisatojen ajan. Jumala on tässä ja nyt. Voidaan myös sanoa, että Jumalalla on kolmet kasvot: Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki. Voit rukoilla, ketä haluat, vastasi Harri.
– Jumalaa voidaan tutkia tiedonvaraisesti, mutta Jumala on.
Harri Henttinen on hyvä ihminen ja pappi. Hän edustaa mielestäni luterilaisen kirkon uutta ajattelua ja ihmisten kohtaamista. Olen myös lukenut hänen tekstejään. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme ja viesti minulle on: lakkaa huolehtimasta ja elä tätä päivää. Kaikki järjestyy.