Olin asettunut yöpuulle tavallistakin väsyneempämä kierelltyäni tavallista pidemmäksi venyneen työpäivän jälkeen etsimässä kesäsandaaleja. Päätin tukahduttaa pettymykseni uneen, johon halusin vaipua heti kymmenen uutisten jälkeen. Ajatukset poukkoilivat unen ja valveen rajamailla. Mielessäni pyörivät kenkähyllyjen mauttomuudet ja Brysselistä tulleiden projektiasiakirjojen vaikeaselkoisuus.
Puhelimen soittoääni havahdutti. Yksin asuva siskoni soitti.
”Kuule, sun on pakko tulla käymään. Roskiksen vieressä on ihan käsittämätön juttu. Se on ihan aniliininpunainen. ”
”Anteeksi mitä?”
”No etkö sä tajua. Kukaan meidän talossa ei tiedä mikä se on. Tule katsomaan, tule vaikka heti. Menen huomenna vasta iltaan.”
Sano nyt mikä on aniliininpunainen. Kuvaile.
”No se on semmonen 40 senttimetriä korkea, lehdet ihan normaalit. Siinä on aniliininpunainen ulkopuoli ja sisältä se on pohjaltaan valkoinen, ja pisteet ovat tummanpunaisia. Se on tosi outo ja hieno. Ala tulla vaan.”
”Se on siis joku kasvi, niinkö.”
”No etkö sä taaskaan tajua mitään. Kukka. Ihan älyttömän hieno. Saat ottaa kuvan ja selvittää mikä se on, jos et tiedä. En minä aikanaan ole nähnyt ikinä. ”
”Joo. Kuulostaa hienolta. Olen jo vuoteessa. Olen ihan poikki. Lähden huomenna töistä suoraan Brysseliin.”
”No niinpä tietysti. Mene sitten. Bye, bye.”
Ennen kuin ehdin puhua mitään viikonlopusta, luuri mykistyi.
Aamukahvipöydässä työpaikalla puivat naiset merkillistä kasvia. Nuhjuisen monisteen tyhjään tilaan oli luonnosteltu lehtiruusukkeellinen kasvi, josta lähti korkea kukkavana. Havainto kuvasi vuosaarelaisen kerrostalon parkkipaikan laitaan ilmestynyttä merkillistä uutuutta. Arvailuja oli monia. Niittykellukkako se on, vai onko se vuohenkello. Innokkaat kotipuutarhurit esittivät arvailunaan, että se vois olla joku muukin. Kuvailun mukaan se oli ainakin puolimetriä korkea.
Puutuin puheeseen. Minkä värinen sen kukka on?
”On vasta nupulla. Ihmeellisen oloinen.”
Reppuselkäinen sisko odotti lauantaiaamuna normaaliin tapaan Keran asemalla. Ryömittyään takapenkille hän pamautti oven kiinni niin että koko auto tärähti. Varttitunnin mykkäkoulun jälkeen hän avasi sanaisen arkkunsa ja kuvaili roskiksen vierusihmettä. Siinä on jo kolme kukkaa auki.
Maalaismaisemaan tulo tyynnytti mielet. Panin saunan lämpiämään ja istuin pihakeinuun.
”Tule nyt tänne, heti.”
Komento oli tiukka. Oli pakko totella. Ryntäsin siskoni pihamökin päätyyn. Toissakesänä kylvämämme digitalis eli sormustinkukka oli avannut ensimmäiset kukkansa. Aniliininpunaisena hohtaneen kukkavanan ylimmät nuokkukellot pehmittivät mököttäjänkin mielen. Saunanlauteilla helisi iloinen nauru!
Hymy karehti huulillani kun asetuin maanantai-iltana yöpuulle. Minulla oli ollut aamukahvipöydässä iloista kerrottavaa. Valokuvani oli ratkaissut myös vuosaarelaisen parkkipaikan kukkivan arvoituksen.