Rajojen rikkojat – 1800-luvun matkustavat naistaiteilijat -näyttelyyn tutustuminen Ateneumissa
Aika: Torstai 20.3. klo 17.30-20
Paikka: Ateneum, Kaivokatu 2, Helsinki
Tule tutustumaan kanssamme taidehistoriallisesti merkittävään näyttelyyn. Näyttely tuo ensimmäistä kertaa yhteen 1800-luvulla Saksassa opiskelleiden ja työskennelleiden naistaiteilijoiden töitä. Heidän aikanaan naiset joutuivat valitsemaan uran ja perheen välillä, eikä heillä ollut vielä äänioikeutta. Rajojen rikkojat raivasivat tietä seuraavien sukupolvien taiteilijoille.
Kaikki Rajojen rikkojien taiteilijat Pohjoismaista, Baltiasta, Saksasta ja Puolasta opiskelivat ja työskentelivät Saksassa 1800-luvulla. Näyttelyn suomalaisia taiteilijoita ovat muun muassa Fanny Churberg, Alexandra Frosterus-Såltin, Ida Silfverberg ja Victoria Åberg sekä ulkomaisia Jeanna Bauck, Mathilde Bonnevie-Dietrichson, Marie Ellenrieder, Julie Hagen-Schwarz, Elisabeth Jerichau-Baumann, Magda Kröner, Amalia Lindegren, Emmy Lischke ja Bertha Wegmann. Näyttelyssä nähdään myös Suomen ensimmäisen naispuolisen tieteellisen kuvittajan Hilda Olsonin piirroksia Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmista. Esillä on maalauksia, veistoksia ja piirroksia yli 50 taiteilijalta, joista kaikki olivat naisia.
Saapuminen Ateneumiin: Ryhmille tarkoitettu sisäänkäynti sijaitsee Ateneumin kujan puolella. Tämä sisäänkäynti on esteetön. Helsingin Akateemisten Naisten edustaja odottaa valopihalla, jossa on ryhmäkassa. Sisäänpääsy hoidetaan ryhmäkassalla joko museokortilla tai maksamalla pääsymaksun. Siitä yhdessä lähdetään introon, joka alkaa klo 18.00. Myöhästyneet eivät pääse sisään intron alettua. Intron jälkeen tutustuminen taidenäyttelyyn.
Tilaisuus on kaikille avoin, näyttelyliput omakustanteiset, Helsingin Akateemiset Naiset tarjoaa intron.
Ilmoittaudu viimeistään 4.3. mennessä linkistä: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeDyQH5ltpGh9iOpT_xP-AJBWAMJmTL-qwEbnevnhscylk2UQ/viewform?usp=dialog