Baba Lybeckin juhlapuhe HANin 90-vuotisjuhlissa 7.6.
Arvoisat juhlavieraat,
”Yleensä ei kukaan halveksi historiaa syvemmin kuin pintapuolinen tietämätön repostelija. Hän se käsittää, että ihmiskunnan historia pitäisi korjata, ja hän katsoo tehneensä tämän merkillisen havainnon samana päivänä, jona hänen partansa alkoi kasvaa.”
Näin kirjoitti aikanaan J.V. Snellman ihmetellen ihmisten tietämättömyyttä historiasta.
Täällä ei tänä iltana esiinny tietämättömyyttä historiasta eikä luonnollisestikaan kovin monta partasuuta. Onneksi.
Tosin Immanuel Kantin mukaan oppineisuutta yrittävällä naisella voisi yhtä hyvin olla parta, ”sillä ehkäpä se ilmaisisi selvimmin sen syvällisen katsannon, johon hän pyrkii.”
Nämä ovat tietysti menneiden ajan hupsutuksia, joille sivistyneet naiset voivat iloisesti nauraa tällaisissa kesäjuhlissa.
Vai voivatko? Viimeaikoina ”partasuut” ovat nimittäin saaneet jyllätä ja heidän äänensä on koko ajan yhä kuuluvampi.
Populismi kasvattaa koko ajan kannatustaan ympäri Eurooppaa ja Yhdysvalloissa. EVA:n eilen julkaiseman raportin mukaan jopa joka neljäs suomalainen voisi äänestää äärikansallista rajat kiinni panevaa populistista puoluetta. Samaan aikaan koko maailma pidättelee henkeään odottaessaan Yhdysvaltain presidentin seuraavaa populistista ulostuloa.
Populismi ilkkuu demokraattisille ihanteille, jotka me pidämme itsestään selvinä. Sen eri muotoja yhdistää vihamielisyys eliittiä, valtavirtapolitiikkaa, vakiintuneita instituutioita ja klassista sivistystä kohtaan. Se kärjistää tahallisesti, oikoo mutkia ja esittää asiat mustavalkoisina. Historia kirjoitetaan tarvittaessa uudestaan itselle sopivampaan muotoon.
Huolestuttavan usein populismi ilkkuu naisille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Hillary Clintonin häviötä presidentinvaaleissa on selitetty yhä lisääntyvällä misogynialla. Suoranainen naisviha rehottaa myös muualla ja vaikka tilanne Suomessa on edelleen hyvä, on meillä syytä olla valppaana. Alatyyliset haukkumiset ja uhkailut ja suvaitsevien ihmisten nimittäminen termeillä, joita en suostu viljelemään edes täällä, on jo arkipäivää – erityisesti naisvaltaisilla aloilla. Eikä pidä unohtaa, että pääministeri Juha Sipilän hallitus on miesvaltaisin koko 2000luvulla.
Minkälaisia sitten ovat Suomen populistit?
Suomen populistisinta puoluetta Perussuomalaisia kannattaa pääosin miehet. Peräti 75 prosenttia perussuomalaisten jäsenistä on miehiä. He ovat työttömiä useammin kuin muiden puolueen jäsenet. Alle 30:lla prosentilla Perussuomalaisten jäsenistä on korkeakoulutus. Sivistys ei ole perussuomalaisten prioriteettilistalla ykkösenä.
Perussuomalaisten hallitustaipaleen myötä populismista on tullut osa jokapäiväistä politiikkaamme ja myös muut puolueet ovat seuranneet perässä. Pääministeri Juha Sipilä puhui halveksivaan tyyliin ”kaiken maailman dosenteista”. Oikeuskansleri Jaakko Jonkan arvovaltaa kyseenalaistettiin, kun hän uskalsi kritisoida kehnoa lainvalmistelua. Yleisradion itse asettaman selvitysmiehen Olli Mäenpään arvovaltaa kyseenalaistettiin, kun hän osoitti yhtiössä olevan vakavia ongelmia. Hallitus on leikannut koulutuksesta. Yliopisto harkitsee lukukausimaksuja ja tutkijat pakenevat joukolla ulkomaille, koska täältä ei löydy työtä, rahoitusta eikä arvostusta. Miten on mahdollista, että Suomessa tieteentekijät joutuvat järjestämään mielenosoituksen, Tiedemarssin, saadakseen äänensä kuuluviin? Miten on mahdollista, että elämme maassa, jossa tutkijoita ja heidän työtään ei enää yhtäkkiä arvosteta?
Onko sivistyksellä enää mitään väliä?
Helsingin Akateemiset naiset ry:n 90-vuotisjuhlissa tämä kysymyksenasettelu on tietenkin turha. On itsestään selvää, että me kaikki täällä tänään pidämme sivistystä hyvän elämän perusedellytyksenä. Mutta tässä kohtaa haluan nostaa esille yhdistyksen puheenjohtaja Helena Hiila-O’Brianin kesäkirjeessään lausumat sanat. Hän kirjoittaa: ”Helsingin akateemisten naisten yhdistyksen päämääränä oli saada koulutetut naiset ymmärtämään vastuunsa etuoikeutettuina ihmisinä. Koulutettujen naisten velvollisuus oli tehdä maailmasta parempi paikka!”
Ja tähän yhdistyksen alkuperäiseen tehtävään haluan tarttua. Meidän koulutettujen naisten velvollisuus on tehdä tästä maailmasta parempi paikka. Ongelmana nimittäin on, että populisimin yksinkertaistava maailmankuva leviää ja kukoistaa nykyisessä some-maailmassa poikkeuksellisen helposti ja sen seurauksena Yhdysvalloilla on nyt presidentti, joka saattaa twiitata mitä tahansa sontaa joutumatta lainkaan siitä vastuuseen. Vaihtoehtoiset totuudet ja suoranaiset valheet leviävät kulovalkean lailla ja sillä on merkitystä. Aikaisemmin saatoimme naurahtaa ja tuhista somessa esiintyville älyttömyyksille ja unohtaa ne saman tien. Eihän sivistynyt ihminen edes ota tuollaisia asioita vakavasti. Enää niin ei voi tehdä.
Ainoa tapa taistella populismia vastaan on tuoda esille toisenlainen maailmankuva. Populismin ontuvien ajatuskulkujen tilalle pitää saada vaihtoehtoja. Sivistys itseisarvona pitää nostaa takaisin jalustalle. Ja se on meidän naisten tehtävä.
Nimittäin ketkä pitävät Suomen kulttuurilaitoksia pystyssä?
Ketkä ostavat valtaosan kirjallisuudesta?
Ketkä kansoittavat yliopistot ja teatterit?
Naiset. Naiset ovat suomalaisen sivistyksen kivijalka. Nyt on aika saada äänemme kuuluviin. Hiiteen sivistynyt nöyryys ja kuuliaisuus. Koulutettujen naisten ääni on saatava kuuluviin ja isosti.
Presidentti Tarja Halonen sanoi Yhdysvaltain presidentinvaalien alla Yleisradion haastattelussa, että turha sitä on olla lasikatonrikkojana, jos ei ole seuraajia. Se on vakava muistutus meille koulutetuille naisille, että jotain on tehtävä. Muistakaamme, että Juha Sipilän hallitus on miesvaltaisin koko 2000-luvulla.
Helatorstaina pyöräilin kotiin mieheni siskontyttären 18-vuotisjuhlista, kun Vallillassa törmäsin iloiseen juhlivaan ja riemuitsevaan somaliryhmään Ravintola 911:sen ulkopuolella. Valtaosa nuorista oli naisia, joukossa myös muutama nuori mies. Lähes kaikilla oli uudet, hohtavan valkoiset ylioppilaslakit päässä ja he ottivat selfieitä ja riemuitsivat. He juhlivat ylioppilasjuhlia jo helatorstaina, koska kaksi päivää myöhemmin alkoi Ramadan, eikä juhliminen sen jälkeen ollut mahdollista. Ohi ajaessani katseeni kohtasi yhden riemuitsevan naisylioppilaan katseen. Hän vilkutti ja nauroi sydämensä pohjasta ja minulla tuli kyyneleet silmiin. Onnenkyyneleet. Voiko mihinkään kuvaan kiteytyä se kaikki hyvä, mikä meidän maallamme on maailmalle antaa? Ylpeä, onnellinen, koulutettu, naisylioppilas, jonka tie eteenpäin on auki ja mahdollisuuksia täynnä.
Siihen juhlivaan kuvankauniiseen tyttöön kiteytyy mielestäni koko se työ, mitä meidän koulutettujen naisten täytyy tehdä. Siihen kiteytyy myös se työ, jota tämä yhdistys tekee. Ja se on mittaamattoman arvokasta. 90-vuotta sitten suomalaiset naiset olivat vasta saavuttamassa lopullisen tasa-arvon yhteiskunnassamme ja tämä yhdistys oli osaltaan tasoittamassa tietää tuleville sukupolville. Nyt tälle yhdistykselle ja sen edustamille arvoille on taas huutava tarve.
Arvon juhlijat, rakkaat naiset: nouskaamme taisteluun sivistyksen puolesta!
Onnea 90 vuotta täyttävä Helsingin Akateemiset Naiset ry!