Joulukuussa 1927 perustettiin SANL:n ensimmäiset paikallisyhdistykset: Akademiskt bildade kvinnors förbunds svenska lokalavdelning i Helsingfors ja Helsingin Akateemiset Naiset ry (HAN). Ruotsinkieliseen yhdistykseen kuului 127 jäsentä, mutta suomenkielinen oli 209 jäsenellään selvästi suurempi. Pääkaupunkiseudun yhdistykset järjestivät 1920–1930-luvuilla tilaisuuksia, joihin kutsuttiin molempien yhdistysten jäsenet. Leimallisia toiminnalle olivat kielikerhot, joissa puhekieltä harjoiteltiin usein syntyperäisen opettajan johdolla. Yhdistykset jakoivat myös kansainvälisiä stipendejä, jotka mahdollistavat akateemisten naisten tutkimustyön ulkomailla. 1930-luvun lama-aikana yhdistykset pyrkivät myös edistämään työelämän tasa-arvoa, kun yleinen ilmapiiri suhtautui negatiivisesti naisten työssäkäyntiin.
Akateemisten naisten liitto ja sen paikallisyhdistykset toimivat sodan aikaan matalalla profiililla. Toiminta oli pääasiassa muiden maiden akateemisilta naisilta saatujen avustusten jakamista. Monet yhdistysten jäsenet toimivat Lotta Svärd järjestössä ja osallistuivat sen toimintaan rintamalla tai sen takana, osa taas toimi Naisten työvalmiusliiton välittämissä tehtävissä. Lääkärijäsenet palvelivat kenttä- tai sotasairaaloissa tai hoitivat siviiliväestöä.
Sodan jälkeen yhteyden muodostuminen läntiseen maailmaan oli jälleen tärkeää, ja suomalaiset akateemiset naiset osallistuivat innokkaasti kansainvälisiin konferensseihin. Yhdistykset jakoivat myös paketteja, joita etenkin amerikkalaiset ja ruotsalaiset yhdistykset lähettivät Suomeen.
Helsingin yhdistykset pitivät 1950-luvulle asti vähintään kerran vuodessa yhteisen tilaisuuden, ja joskus tavattiin muidenkin kaupunkien yhdistyksiä. Helsingin Akateemisissa Naisissa toimi 1950-luvulla jopa kuusi erilaista keskusteluryhmää Fulbright-stipendiaattien rouvien johdolla.
Kymmenen vuoden aikana yhdistysten jäsenmäärä kasvoi vauhdilla. Suurin niistä oli HAN, jonka jäsenmäärä vuonna 1965 oli yli 650. Vuosikymmenen lopulla yhdistyksen toiminta oli laajentunut niin paljon, että se katsoi tarvitsevansa neuvottelukunnan yhdistämään kaikki jäsenet ja neuvomaan johtokuntaa ohjelman järjestämisessä. Tällainen perustettiinkin vuonna 1972.
1970-luvun alun uusi radikaali naisliike kyseenalaisti vanhojen naisjärjestöjen toiminnan ja pakotti myös Akateemiset Naiset pohtimaan järjestönsä linjauksia. Laajamittainen toiminta ja yhdistysten monimuotoinen ohjelma vetivät kuitenkin puoleensa yhä uusia jäseniä.
HAN juhlisti 50-vuotista taivaltaan vuonna 1977 julkaisemalla teoksen Suomalaisia vaikuttajanaisia. Teos oli hyvin suosittu ja sai paljon ostajia.
Jäseniä kannustettiin valitsemaan akateemisia naisia kunnanvaltuustoihin ja eduskuntaan. HAN järjesti ennen eduskunta- ja kuntavaaleja tilaisuuksia, joihin kaikkien puolueiden naisjohtajia kutsuttiin.
Vuonna 1971 HAN:n jäsen, ekonomi Kyllikki Leino, lahjoitti liitolle Vantaalla sijaitsevan tontin vanhusten taloa varten. Tontti oli kuitenkin palvelutalon rakentamiseen soveltumaton. Leino muuttikin testamenttia niin, että tontti voitiin myydä. Rahoilla vanhainkotirahasto hankki huoneistoja, joihin muutti eläkkeellä olevia jäseniä.
HAN:n kerhotoiminta jatkui vilkkaana. 1970-luvun uutuutena oli Marie Curie -kerho, jonka jäsenistö toimi pääosin luonnontieteellisen, teknisen, maatalous- tai elintarviketutkimuksen parissa. Näillä aloilla toimivat naiset halusivat kerhon avulla verkostoitua muiden oppineiden naisten kanssa.
Yhdistysten jäsenmäärä laski, mutta Helsingin Akateemiset Naiset oli edelleen suurin yhdistys yli 600 jäsenellään. HAN:n laaja kerhotoiminta sitoutti jäseniä yhdistykseen, jonka yhteydessä toimivat mm. kirjallisuus-, teatteri-, musiikki-, matka- ja tiedekerhot. 1980-luvun uutuus oli ATK-kerho, ja tietotekniikan yleistyminen vuosikymmenen lopulla toikin yhdistykselle uusia jäseniä. Kun HAN vuonna 1987 täytti 60 vuotta, se julkaisi naistutkimusta käsittelevän teoksen Tulen kesyttäjät, josta tuli myyntimenestys.
1990-luvulla pääkaupunkiseudun akateemiset naiset tekivät yhteistyötä järjestämällä vuosittaisia tapaamisia ja vierailuja. Vaikka talouslaman aikana sijoitustulot olivat nollassa ja varainhankinta vaikeaa, tilannetta helpotti hieman liiton pitkäaikaisen jäsenen testamenttilahjoitus.
1990-luvun lopulla HAN ehdotti Suomen Akateemisten Naisten Liitolle kilpailua naisten asemaa tietoyhteiskunnassa parantavista innovaatioista. Tarkoituksena oli kannustaa tyttöjä ja naisia ottamaan tietotekniikka opiskelu- ja työvälineeksi ja siten parantamaan naisten asemaa työmarkkinoilla. Hanke hyväksyttiin ja se nimettiin Tiin@-kilpailuksi, jonka suojelijana toimi Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsen, tohtori Sirkka Hämäläinen. Raati sai arvioitavakseen monenlaisia tuotteita, mm. arkipäivän selviytymispelejä ja oppaita, naisten elämää helpottavia palveluportaaleja sekä vuorovaikutteisia keskustelukanavia. Vuonna 2000 järjestettiin teemaseminaari, joka oli yhteenveto hankkeen esille nostamista ongelmista ja jossa voitiin verkostoitua paikalle kutsuttujen koulujen kanssa.
Tällä vuosituhannella HAN on tarjonnut kerhotoimintaa, tutustumiskäyntejä eri yrityksiin ja oppilaitoksiin, kiinnostavia kansainvälisiä kontakteja ja mahdollisuutta toimia maahanmuuttajanaisille suunnatussa Luetaan yhdessä -verkostossa. Yhdistyksen jäsenet ovat myös perustaneet koulutetuille maahanmuuttajanaisille suunnatun Auroras-verkoston. Vuonna 2011 yhdistyksen hallitus asetti työryhmän luomaan ehdotuksen HAN:n strategisiksi valinnoiksi ja toiminnan suuntaviivoiksi vuosille 2011–2017.