Suomessa ensimmäinen itsenäisyyspäivä oli joulukuun kuudentena vuonna 1917. Sen jälkeen päiviä on vietetty 105 kertaa. Nyt vietämme 106. itsenäisyyspäivää. Päivän vietto sai alkunsa, kun Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi, tasavallaksi. Tuota päivää edelsi monipolvinen tapahtumasarja, johon kuuluivat Venäjän vallankumous, I maailmansota ja suomalainen sisu. Sitä oli kehittynyt huomattavasti jo ennen vuotta 1809, jolloin Ruotsin itämaa irrotettiin Ruotsin yhteydestä Venäjän tsaarin alaisuuteen suuriruhtinaskunnaksi. Olimme olleet yli 700 vuotta osa Ruotsia. Olimme olleet aina Venäjän Ruotsin kuningaskuntaan kohdistamien hyökkäysten kohteena, välillä osallistuen, pakon sanelemana Ruotsin kruunun puolustamiseksi milloin missäkin puolella Eurooppaa.
Venäjän tsaari Aleksanteri I ei meitä historian tutkimusten mukaan erityisemmin halunnut. Suomi oli monessa suhteessa köyhä maa. Hän antoi kuitenkin hallitsijan vakuutuksensa 29.3.1809 Porvoon valtiopäivillä. Tuo aika, vuodesta 1809 vuoteen 1917, on täynnä mullistuksia monella elämän alueella niin täällä pohjolassa kuin maailmallakin. Me saimme oman rahan ja saimme pitää oman hallinnon. Suomen kieli vahvistui. Vähällä oli, että emme saaneet omaa kuningasta. Niin jäivät prinsessajutut ruotsalaisten kontolle.
Itsenäisyyden saaminenkin oli täpärällä. Onneksemme se kuitenkin onnistui. Perustuslaki oli kohtalainen turvaten demokraattisen kehityksen kohti hyvinvoivaa oikeusvaltiota. Vuodesta 1917 tähän päivään on tapahtunut kaikenlaista. Itsenäisyys on säilynyt sen, minkä se voi globaalissa maailmassa tekoälyn ja internetin varjossa säilyä. Ihmiset saavat mielipiteineen suhteellisen vapaasti liikkua maasta toiseen, tosin ei yhtä nopeasti kuin rahat ja virukset. Sekin kuuluu tähän päivään. Maapallo on käynyt ahtaammaksi ja meidänkin harvaanasuttu maamme voi olla monenlaisen mielenkiinnon kohde. Kultaakin on uraanin lisäksi löytynyt maaperästä, vaikka sitä ei vielä 1809 varmaksi tiedetty. Ja meillä on ollut vihreää kultaa, mikä on suurelta osin taannut hyvinvoivan yhteiskunnan kehittymisen.
Olemme aina välillä kähisseet keskenämme, mutta vuoden 1918 tapahtumia lukuun ottamatta, elämä on ollut suhteellisen rauhallista. Onneksemme meillä oli halua oppia uutta ja onneksemme olimme valmiita oppimaan myös muilta. Meidän väestömme on asuttanut muita maita, kun on pitänyt löytää voita leivän päälle ja samalla tavoin olemme antaneet muiden maiden kansalaisille mahdollisuuden hankkia uudet tiilet kotitaloon. Tällä tarkoitan virolaisia, jotka ovat työllistyneet Suomessa jo vuosikymmeniä hylkäämättä kuitenkaan omaa kotiaan Suomenlahden eteläpuolella.
Meillä on ollut naapuruussuhteet itään eli Venäjään. Tosin ne ovat olleet vuosisatojen aikana monta kertaa myllerrysten sattuessa kovalla koetuksella. Me emme kuitenkaan voi unohtaa niitä, jotka noin 3000 vuotta sitten jääkauden poistuessa vaelsivat Uralin rinteiltä Itämeren rannoille. Meissä on jotain samaa, vaikka en nyt oikeaa sanaa löydäkään.
Itsenäisyys on ollut hyvä asia valtion näkökulmasta, ja sitä se on ollut myös yksilöiden elämässä. Olemme saaneet rakentaa niin hyvää valtiota kuin olemme osanneet. Ja me olemme osanneet. Olemme yksi maailman vauraimmista maista, jossa myös ihmisen arvo sukupuolesta, uskonnosta tai etnisestä alkuperästä riippumatta, on tunnustettu. Olemme myös osanneet jakaa rahamme oikein. Ketään ei ole suoranaisesti jätetty, ei edes ulkomaille.
Olin aikoinaan se, joka keksi Suomi 100 vuotta logon. Annoin sen valtion käyttöön. Se oli niiden ihmisten puolesta, joita ei enää ollut ja joista monet olivat antaneet oman elämänsä, että valtio saavutti sadan vuoden merkkipaalun. Nämä ihmiset olivat olleet jo lapsuudessani läsnä. Nyt vain toivon, että viisaus ei valu hukkaan ja osaamme elää ajassa ja maailman muutoksessa hukkaamatta minuuttamme sen enempää yksilöinä kuin valtionakaan.