Hän istuu ajatuksissaan työhuoneessaan tietokoneen näyttövalon vilkkuessa ja paperikasat pöydällä. Mietteet siirtyvät lähestyvään eläkeikään. Työn imu ja kehittämisen kiinnostavuus vetää edelleen uusiin hankkeisiin ja haasteisiin. Toisaalta mietityttää se, että vaikka työkyky on juuri nyt hyvä, kuka voi taata mitä lähivuosien aikana tulee eteen. Miten ja millä perusteilla voisi fiksusti valita kolmen eläkevaihtoehdon välillä? Lähteäkö heti kun se on mahdollista, valita ihanne-eläkeikä vaiko olla niin sanotusti loppuun saakka.
Hän haluaa jatkaa asiantuntemuksensa, koulutuksen ja kokemuksen, kehittämistä ja soveltamista edelleen. Pohdituttaa kuitenkin joustaako työnantaja muuttuvissa tilanteissa. Kymmenen ja kahdentoista tunnin työpäivät eivät ole tulevaisuudessa mahdollisia. Työkyvyn ylläpitoon tarvitaan mahdollisesti työterveydenhuollon toimia aiempia vuosikymmeniä enemmän. Näkeekö työnantaja nämä ainoastaan kulujen kannalta vai arvostaako osaamista ja sen käyttöä edelleen?
Kymmenien vuosien työkokemus ja jatkuva ammatillinen kehittäminen tuntuvat liian merkityksellisiltä sivuutettavaksi ja ikään kuin poispyyhityksi, kun viimeisen työpaikan ovi sulkeutuu selän takana. Siksi hän päättää selvittää vaihtoehtoisia tapoja asiantuntemuksensa käyttämiseen. Yrityksen perustaminen tarjoaa mahdollisuuden sovittaa tehtävät ja niihin käytetyn ajan omiin voimavaroihin tai niiden vaihteluun. Yrittäjyyden taloudelliset riskit kuitenkin huolettavat. Riittääkö tehtäviä toimeentulon turvaamiseen? Joten on selvitettävä, millaisilla järjestelyillä toimeentuloa voi varmistaa.
Toimeentulon turvaaminen huolettaa häntä päivittäisten asumis-, ravinto- ja muiden säännöllisten menojen osalta ja erityisesti yllättävien menojen kohdalla. Entäpä jos asumisen kulut nousevat ratkaisevasti, sairastuu pitkäaikaissairauteen tai tapahtuu muuta kustannuksia lisäävää? Keskitason eläkekin voi olla riittämätön erityisesti pääkaupunkiseudulla mahdollisesti tulevaisuudessa yksin asuvalle naiselle, koska elinkustannukset ovat heille korkeimmat.
Hänen pohdintaansa vaikuttaa monta muutakin tekijää työelämän muutoksen ohella. Lähiperhe, puoliso, aikuiset lapset, pienet lapsenlapset ja omat vanhemmat ovat tärkeimmät ihmiset. Usein näkee ja kuulee keskusteluja siitä, miten isovanhempia pidetään automaattisesti lastenlasten hoitajina ainakin varalla. Omat iäkkäät vanhemmat tarvitsevat enenevästi tukea asiointiin ja apua arkeen. Sama koskee puolisoa vuosikymmenten karttuessa. Kovasti mietityttää se, miten osaa sovittaa yhteen erilaiset elämäntilanteet ja kiinnostukset. Usein on esillä se, miten tärkeää hyvinvoinnin kannalta on osata rajata omaa tilaa ja aikaa näissä eri sukupolvien ketjuissa.
Toimintakyvyn heikkeneminen on väistämätöntä. Suvun geeneissä kulkevat sairaudet, reuma ja muut tukielinsairaudet, diabetes tai sydänsairaudet, ovat oma lukunsa. Elinikäinen monipuolinen liikunnan harrastaminenkaan ei suojele kaikilta sairauksilta. Liikkumista on tietysti hyvä jatkaa ja valita lajeja, joita voi harrastaa vaikkapa nivelvaivaisenakin. Näkökyky alenee iän myötä ja kaihi kasvaa kaikille riittävän vanhaksi eläville. Kuulo alenee ja kuulonkuntoutus on tärkeä erityisesti muistisairauden yhteydessä. Kaikkiin edelle mainittuihin hän tietää olevan hoitoa ja kuntoutusta sekä apuvälineitä korvaamaan toimintakyvyn vajeita. Se mikä mietityttää on henkinen sopeutuminen muutoksiin, kun aiemmin toimimaan tottuneena joutuu rajoittamaan tai valitsemaan toisenlaisia tapoja.
Työelämästä vapautuminen antaa enemmän aikaa ja tilaisuuksia harrastaa ja toimia. Hän miettii, mitä on aina halunnut tehdä sitten kun siihen on mahdollisuus. Lapsuuden, kouluvuosien, opiskeluajan ja työpaikkojen aikaiset ystävyydet herätetään aiempaa tiiviimmiksi. Ihmisten väliset suhteet korostuvat lähisuhteiden ohella. Hänelle on tärkeää tuntea kuuluvansa joukkoon ja olla osana yhteisöä. Vanhojen ja uusien ystävien kanssa on mahdollisuus tutustua uusiin harrastuksiin ja kiinnostuksen kohteisiin. Moni tuttu on aktiivinen vapaaehtoinen, yksi toimii lukumummona, toinen senioriliikunnan ohjaajana ja kolmas ystäväpalvelun ystävänä. Kolmas sektori tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia merkitykselliseen toimintaan ja osallistumiseen. Palkaton vapaaehtoistyö on paitsi merkittävä panos kansantaloudessa myös arvokas hyvinvoinnin luoja niin vapaaehtoiselle kuin palvelun käyttäjälle. Vähimmillään osallisuus ja osallistuminen on ajankohtaisten tapahtumien seuraamista ja niistä keskustelua.
Kaikki vanhenemisen mukanaan tuomat muutokset ja niihin sopeutuminen mielessään, hän haluaa selvittää, löytyykö tieteellistä tutkimusta tai artikkeleita hyvästä vanhenemisesta. Erityisesti kiinnostaa se, voiko vanhenemiseen jotenkin valmentautua. Hyvää vanhenemista, vanhuuden onnellisuutta tai onnettomuutta, on pohdittu antiikin ajoista alkaen. Ensimmäiset lääketieteelliset määritelmät on esitetty Duodecimin mukaan 60-luvulla. Toki silloinkin todettiin, että käsite on häilyvä ja vaihtuva ajan myötä. Keskeisiksi hyvän vanhenemisen tekijöiksi nähtiin tuolloin ihmisen toimintakyky tai sen heikkeneminen ja sairauksien välttäminen, fyysisten ja kognitiivisten toimintojen ylläpitäminen ja aktiivinen osallistuminen yhteiskuntaan. Ikäpyramidin nurinkurisuuden vuoksi viime vuosikymmenien aikana on nostettu esiin aiempien tekijöiden ohella ikääntyvien työkyvyn vahvistaminen, jotta jaksamme pidempään työelämässä. Uusimmista teksteistä hän löytää toisenlaisia hyvää vanhenemista kuvaavia ilmaisuja kuten aktiivinen vanheneminen, terve vanheneminen ja tuottava vanheneminen.
Hänen oma tavoitteensa on selkeä. Hän toivoo voivansa elää mahdollisimman pitkään toimintakykyisenä ja pyrkii pitämään toimintakyvyn heikentymisen tai toimintavajauksien jakson mahdollisimman lyhyenä elämän loppupäässä. Ohjeita ja suosituksia hyvään ikääntymiseen valmentautumiseen hän löytää muun muassa THL:n, Ikäinstituutin ja Vanhustyön keskusliiton palveluista. Hän jää pohtimaan muuttuuko saatavilla oleva tieto, hyvää tarkoittavat ohjeet ja valistus hyvää vanhenemista edistäviksi arjen teoiksi.