Tutkijat ovat osoittaneet, että peruskoulussa tasa-arvo on vaarantunut. Asia on vakava. Perusopetus on yhteiskuntamme tulevaisuuden tärkeä tukipilari. Jokaisen kansalaisen perusoikeuksiin kuuluu perussivistys, joka mahdollistaa aktiivisen kansalaisuuden ja valmiudet osallistua myös kansainvälisen yhteisön kehittämiseen.
Peruskoulu luotiin 1970-luvun Suomeen, jolloin koulun oppilaspohja oli hyvin homogeeninen. Vielä ensimmäisissä kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa osa kasvatusalan ammattilaisista oli valmis selittämään erinomaiset perusopetuksen oppimistulokset oppilaspohjan homogeenisuudella, joka heijasteli yhteiskuntamme pieniä väestöryhmien välisiä eroja. Muina selittävinä tekijöinä pidettiin erinomaista opettajankoulutusta ja sisällöllisesti ja pedagogisesti yhtenäistä opetussuunnitelmaa.
Olemme uudessa tilanteessa. Enää ei Suomesta voi puhua homogeenisen oppilasaineksen maana. Perheet oppilaiden kasvuympäristöinä ovat erilaisia. On haja-asutusalueiden perheitä, pikkukaupunkilaisperheitä, lähiöperheitä, suurperheitä, yksinhuoltajaperheitä, uusperheitä, sateenkaariperheitä, monikulttuurisia perheitä, muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia perheitä, ydinperheitä, työttömyydestä kärsiviä perheitä, asuntovelkojen kanssa kamppailevia perheitä ja vauraita menestyjäperheitä jne. Perheiden sisäinen maailmankatsomus- ja uskontolähtöinen kasvuympäristö vaihtelee. Perheiden omaksumat käsitykset koulutuksen merkityksestä ihmisen tulevaisuudelle vaihtelevat. Ja vaikka tasa-arvo sukupuolten ja eri väestöryhmien välillä on tunnustettu ja julkisyhteisöjen toimintaa ohjaava arvo, kaikki lapset eivät saa kotoaan varauksetonta tukea koulunkäyntiin.
Julkisessa keskustelussa on nostettu esille lasten eriarvoisuus koulussa. Vakavin huoli koskee lasten sosioekonomisen taustan eriarvoistavia vaikutuksia. Tämä kehitys on vaarallista yhteiskuntarauhan kannalta. Opiskelun ongelmat voivat aiheutua myös muista syistä: oppilaiden heikosta opetuskielen taidosta, kasvuympäristön elämäntavan lisääntyneestä levottomuudesta sekä oppimisvaikeuksien syiden heikosta kartoituksesta ja tukiopetuksen puutteista. Oppilaiden pahoinvointia lisää se, että kasvattajat ovat voimattomia viestimien välittämien, väkivaltaan perustuvaa vallankäyttöä ihannoivien menestystarinoiden vaikutuksien patoamisessa.
Erityisopetuksen järjestämiseen liittyvät ongelmat ovat ilmeisiä. Nyt käytössä oleva kolmiportaisen tuen malli erityisopetuksen järjestämisessä on osoittanut ongelmalliseksi. Likimainkaan kaikissa kouluissa ei ole käytössä riittäviä resursseja erityisopetuksen järjestämiseen. Puutteita on oppimisvaikeuksien syiden kartoituksessa ja opetuksen organisointimahdollisuuksissa. Erityisopettajia ja koulupsykologeja on liian vähän. Koulunkäyntiavustajat ovat toimiva ratkaisu vain osalle oppilaista. Käytöshäiriöistä kärsivien oppilaiden tuen puute on ongelma monissa kouluissa. Erityisoppilaiden sijoittaminen tavalliseen koululuokkaan ilman tukitoimia saattaa vaikeuttaa muiden oppilaiden opiskelua. Erityisoppilaiden opetuksen järjestäminen edellyttää oppimisvaikeusperustaisen pienryhmäopetuksen lisäämistä ja erityisopettajien määrän kasvattamista.
Kaikille tarjottavan perusopetuksen kehittäjien on tiedostettava se tosiasia, että oppilaiden heterogeeninen tausta edellyttää opetusryhmien koon sovittamista sellaisiksi, että jokainen oppilas saa opettajaltaan tarvitsemansa oppimisen tuen. Perussivistyksen keskeiset taidot on voitava oppia kannustavassa ja opettajan tukeen perustuvassa oppimisympäristössä. Hallitus on viisaasti painottanut luku-ja kirjoitustaitojen sekä matematiikan opetuksen kehittämisen tärkeyttä. Segregaatiosta johtuvien ongelmien ratkaisuksi on kehitetty erityinen tukiraha kouluille, joissa on paljon tukea tarvitsevia oppilaita. Tämä on mitä kannatettavin täsmätoimi, joka mahdollistaa koulukohtaiset tukitoimet.
Oppilaiden uskontojen kirjon lisääntyminen on tosiasia. Nykyinen uskontokuntaperustainen ja uskontokuntiin kuulumattomien oppilaiden jakaminen eri opetusryhmiin on sosiaalisilta seuraamuksiltaan ongelmallista. Kansallisen yhtenäisyyden lisäämiksi olisi järkevää korvata uskontokunta- ja katsomusperustainen opetus kaikille yhteisellä uskonto- ja katsomusainetiedon opetuksella. Näin vältettäisiin ongelmia, joita eri uskontojen ja katsomusten oudoksuminen oppilaissa aiheuttaa.
Oppilaiden koulunkäyntimotivaation parantamiseksi voitaisiin kokeilla painotettujen opintojen kirjon lisäämistä etenkin yläkoulussa: nykyisten vaihtoehtojen rinnalle voitaisiin muodostaa ilmaisutaidon, kuvataiteen ja kädentaitojen painotettuja luokkia ja opetusryhmiä. Tämä mahdollistaisi yhä useammalle varhaisnuorelle mahdollisuuden kehittää erityistaitojaan ja lisätä mieltymystensä mukaista harrastuneisuutta.
Kehittämistoimien suunnittelussa on tärkeintä kuunnella opettajia. Heillä on paras näkemys siitä, miten perustaltaan hyvää peruskoulua tulee kehittää. Vaikeissakin taloudellisissa oloissa perusopetukseen on kohdennettava tutkimusta ja kokeilutoimintaa, jonka tuloksiin perustuvaan koulun kehittämiseen kohdennetut varat ovat panostus tulevaisuutemme tekijöihin.